Post by Ellen H on Dec 30, 2015 4:01:45 GMT
Noonan hoitovihko
Noona on tallin sokeriponi. Paitsi, että se on pirun perso makealle, on se myös sokerisen suloinen. Tamma on ihana hoidettava ja se hamuilee mielellään hoitajan taskuja herkkujen toivossa. Noona on kiltti ja reipasluonteinen neiti, joka on juuri sellainen poni, josta jokainen pikkutyttö lapsena haaveilee.
© Pauliina Konttinen
Noonan hoitaja Roosa
Olen parinkympin iän saavuttanut ikuinen poniratsastaja, jota ei tosiaankaan ole pituudella pilattu! Eikä liiemmin painollakaan. Luonteeltani olen määrätietoiten, mutta silti reilu ja positiivinen naisen alku, joka yrittää selvittää kaikki asiat niin, että jokaisella on kivaa. Elän rentoa elämää, enkä ole koulussa huolehtinut läksyistä niin tarkasti, kokeetkin suoritettiin vähän niin ja näin. Olen muuten aika laiska siivoamaan, mutta tallilla jaksan huolehtia paikkojen järjestyksestä paremmin. Omaan ulkonäkööni en panosta niin kauheasti. Päältäni ei löydy juurikaan merkkivaatteita, meikkiäkin on vain pieni kerros. Kanssani on helppo tulla toimeen, varmaan siksi, etten kuvittele ihmisistä mitään ennakkoon. En ole itse asiassa minkään asian kanssa ennakkoluuloinen. Hevostelukokemusta on kasautunut jo melkeinpä toista kymmentä vuotta, alkeiskurssin aloitin 6 vuoden ikäisenä, mutta sitä aikaisemminkin minut on päästetty tallille hevosia katselemaan. Pukeudun yleensä rentoihin vaatteihin. Paitana on joku löysä ja ohuehko pusero, jonka päälle on tarvittaessa heitetty tyyliin Prismasta ostettu keltainen untuvatakki. Päässä on talvisin Svean pipo, siitä asiasta en kuitenkaan luista. Housuina on jotkut verkkarit tai ruudulliset ratsastushousut. Ratsastaessa paita ei yleensäkään vaihdu, mutta tennarit muuttuvat ratsastuskengiksi, nilkkasukat chapseiksi, verkkarit ratsastuspöksyiksi & pipo ruskeaksi ratsastuskypäräksi. Ratsastaessa väriteema on ruskea, muuten aika värikäs. Rakenteeltani olen solakka, eikä turhaa kamaa löydy melkeinpä yhtään. Harrastan kuitenkin pelkästään ratsastusta. Hiukseni ovat punertavanruskeat, pituutta on tarkalleen 145,6 cm.
Noona on tallin sokeriponi. Paitsi, että se on pirun perso makealle, on se myös sokerisen suloinen. Tamma on ihana hoidettava ja se hamuilee mielellään hoitajan taskuja herkkujen toivossa. Noona on kiltti ja reipasluonteinen neiti, joka on juuri sellainen poni, josta jokainen pikkutyttö lapsena haaveilee.
© Pauliina Konttinen
Noonan hoitaja Roosa
Olen parinkympin iän saavuttanut ikuinen poniratsastaja, jota ei tosiaankaan ole pituudella pilattu! Eikä liiemmin painollakaan. Luonteeltani olen määrätietoiten, mutta silti reilu ja positiivinen naisen alku, joka yrittää selvittää kaikki asiat niin, että jokaisella on kivaa. Elän rentoa elämää, enkä ole koulussa huolehtinut läksyistä niin tarkasti, kokeetkin suoritettiin vähän niin ja näin. Olen muuten aika laiska siivoamaan, mutta tallilla jaksan huolehtia paikkojen järjestyksestä paremmin. Omaan ulkonäkööni en panosta niin kauheasti. Päältäni ei löydy juurikaan merkkivaatteita, meikkiäkin on vain pieni kerros. Kanssani on helppo tulla toimeen, varmaan siksi, etten kuvittele ihmisistä mitään ennakkoon. En ole itse asiassa minkään asian kanssa ennakkoluuloinen. Hevostelukokemusta on kasautunut jo melkeinpä toista kymmentä vuotta, alkeiskurssin aloitin 6 vuoden ikäisenä, mutta sitä aikaisemminkin minut on päästetty tallille hevosia katselemaan. Pukeudun yleensä rentoihin vaatteihin. Paitana on joku löysä ja ohuehko pusero, jonka päälle on tarvittaessa heitetty tyyliin Prismasta ostettu keltainen untuvatakki. Päässä on talvisin Svean pipo, siitä asiasta en kuitenkaan luista. Housuina on jotkut verkkarit tai ruudulliset ratsastushousut. Ratsastaessa paita ei yleensäkään vaihdu, mutta tennarit muuttuvat ratsastuskengiksi, nilkkasukat chapseiksi, verkkarit ratsastuspöksyiksi & pipo ruskeaksi ratsastuskypäräksi. Ratsastaessa väriteema on ruskea, muuten aika värikäs. Rakenteeltani olen solakka, eikä turhaa kamaa löydy melkeinpä yhtään. Harrastan kuitenkin pelkästään ratsastusta. Hiukseni ovat punertavanruskeat, pituutta on tarkalleen 145,6 cm.
Hoitohevostoiminta enää ainoa tapa päästä osaksi talliporukkaa.
