12.01.2016 Tiistai.
Kello oli jotain viisitoista yli kymmenen kun vilkaisin puhelintani viimeeksi, eli juurikin olin kerinnyt tallille siihen aikaan kun olin suunnitellutkin. Vihdoin ja viimein tänään olin päättänyt lähteä kokeilemaan Ruusan kanssa
ensimmäistä ratsastuslenkkiä maastoon. Muutaman kerran olemme käyneet kentällä jo kokeilemassa miten homma toimii, ja Ellen järjesti meille mukavan valmennuksenkin. Olin myös innostunut matkaratsastuksesta,
ja niinpä menin sitten ilmoittamaan minut ja Ruusan 15km matkaratsastuskisaan. Toivottavasti selviäisimme edes maaliin asti, se olisi enemmän kuin toivottua ja sillä sijoittumisella ei tässä vaiheessa ollut niin väliä.
Havahduin ajatuksistani säpsähtäen, kun joku kopautti autoni ikkunaa. Säihkähtäneenä avasin oven ja huomasin että Nikkehän se oli ja hän tokaisi pieni virne naamallaan minulle, "Meinaatko sä kauankin istua siellä
autossas haavi auki ?" Katsoin miestä hieman hymyillen, ja sanoin hänelle auton ovea perässä sulkiessani, "Joo en mä tän enempää, onneks sä tulit ja herätit mut todellisuuteen, niin pääsee ton Ruusan kanssa joskus
liikkeellekkin." Nikke naurahti, ja kääntyi pois päin minusta sanoen "Joo ei mitään, pakko oli tulla kattomaan ootko sä hengissäkään enää, vai saitkohan jonku kohtauksen" ja lähti kävelemään taukotupaa kohti. "Hehheh,
kyllä mä hengissä oon, ainakin toistaiseksi" mutisin itsekseni, ja lähdin kävelemään tallia kohti. Ilmeisesti siellä ei tänään ollut ketään samaan aikaan, sillä ketään ei näkynyt tai kuulunut missään. Nakkasin tavarani
varustehuoneeseen, ja samalla otin Ruusan harjat, suitset ja satulan mukaani.
Kävelin tavarat kainalossa käytävällä, ja juuri ennenkuin koko paketti levisi lattialle kerkisin mielessäni sanoa "toivottavasti nää ei nyt hittolainen putoa". Siinä sitten oli Ruusan harjalaatikko koko komeudessaan, levällään tallin lattialla. Nostin satulan karsinan oven päälle, suitset naulaan, ja rupesin tympiintyneenä keräilemään harjoja lattialta. "Voi perrrrr.....hana
sentään !" kirosin, kunnes kuulin takaani jonkun kysyvän, "Mitäs sä oot täällä riehunut?" Käännyin ympäri ja huomasin takanani seisovan hieman huvittuneen näköisen naisen, joka osoittautui Elleniksi. Nousin ylös, ja nakkasin
harjat laatikkoon, "Joo yritin päästä helpolla ja tuoda kaikki tavarat samaan aikaan, ja noh... lopputulos oli tää" naurahdin ja pyyhkäisin otsalleni valahtaneet hiukset pois edestä. "No ehkä ensi kerralla sitten onnistuu,
ainakin toivottavasti" Ellen sanoi hymyillen, ja jatkoi samantien, "Oli tultava moikkaamaan kun tuo Nikke sanoi että olit istunut autossasi, kenties hieman ajatuksissasi? Et olethan sä ihan kunnossa ?" Nyökkäisin ja sanoin,
"Joo kyllä mä varmaan, jännittää vaan vähän kun menin sitte hölmönä ilmoittamaan ton Ruusan sinne matkaratsastuskisoihin, näinköhän me päästään edes puoleen väliin kisassa sen kanssa.." Ellen taputti minua olkapäälle
ja rohkaisi minua, "No kyllä varmasti pääsette, hyvin se menee! Mutta kiva että olet kunnossa, minun on palattava takaisin, sillä kohta Rane saapuu ja lupasin olla häntä vastassa pihalla!" ja nainen kipittikin jo kelloaan
katsoen tallin oven luona. "Juu ei tässä, kyllä mä selviän...mmoooi !" lausahdin ja jäin hetkeksi aikaa paikoilleni miettimään mitä Ellen juuri oli sanonut ennen lähtöään.. "Rane? kuka oikein on Rane?" mietin mielessäni,
"Olikohan se joku uusi hevonen, tai joku hoitaja tai....tai..tai... no olkoot mikä on.. ! selviäähän se mulle sitten ajallaan.." hymähdin ja lähdin kävelemään tarhojen luokse.
Sutina oli ensimmäisenä portilla vastassa, ja sen kupeessa kiinni kyyhötti ratsuponi tamma Erica. "Heippa likat, missäs se minun möhömahani oikein on?" juttelin tytöille, samalla kun vilkuilin missä Ruusa oikein mahtoi luurata.
"Hah, olisihan se pitänyt arvata, että sinä se täällä kaivelet nälkäkuoleman partaalla kaikki mahdolliset heinänkorret mitä vain löytyy!" huudahdin Ruusalle, joka nosti päänsä maasta nopeasti. Tamma hörähti minulle
tervehdykseksi, ja lähti tulemaan portille päin. Rapsutin Sutinaa kaulalta, ennenkuin työnsin tammat pois edestä, että pääsin nappaamaan Ruusan riimuista kiinni. Ruusa seurasi minua nätisti talliin, vaikka välillä jäikin
haaveilemaan ja tuijottelemaan muita hevosia.
Tallissa käänsin tamman käytävälle, ja laitoin sen kiinni. Sillä oli kauheat lumipaakut hännässä, ja päätin aloittaa ensimmäiseksi harjaamalla ne pois. Tamma seisoi käytävällä rauhallisesti paikoillaan, mitä nyt välillä nakkeli niskojaan mutta muuten sekin taisi olla tänään yhtä jumissa kuin omistajansa. Sain kun sainkin tammalle varusteet niskaan, ja itselleni kypärän päähän ja olimme valmiita.Talutin Ruusan ulos, ja ponnistin itseni sen selkään. Lunta oli tietenkin ruvennut satelemaan sillä aikaa kun valmistauduimme lenkille, mutta onneksi sitä satoi vain vähän. Kiristin satulavyön ja lähdimme suuntaamaan
maastoa kohti. Ruusa tallusteli tyynen rauhallisesti, ehkä jopa voisi sanoa laiskasti eteenpäin, ja minä tuijottelin ajatuksissani Ruusan pörröistä harjaa. "Täytyy vähän valpastua kun ei Ruusa kuitenkaan ole vielä käynyt
ikinä täällä maastossa" ja juuri kun olin kerinnyt ajattelemaan, tamma nosti päänsä ylös ja alkoi valppaana tuijottamaan vastaan tulevaa postilaatikkoa jännittyneenä. Kehotin sitä menemään rohkeasti eteenpäin, ja
tunsin kuinka se oli allani jännittynyt, mutta käveli kuitenkin vielä eteenpäin rauhallisesti. Otin vähän paremmin ohjastuntumaa siihen, ja olin itse hieman varuillani, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Olimme juuri
postilaatikon kohdalla, kun tamma oli jo miltei poikittain tiellä, mutta se käveli edelleen eli sain olla ylpeä että selvisimme tähän asti edes näinkin hienosti. Taputin sitä kaulalle, ja kehuin sitä hienosta ohituksesta, ja se
jatkoikin hieman rauhoittuneempana matkaa eteenpäin, mutta toki paljon valppaanpana kuin alussa. Tietysti uudet reitit vähän sitä aina jännitti, ja minä hölmö menin vielä ilmoittamaan sen sinne matkaratsastuskisoihin !
Olin joko tyhmä, tai tosi tosi tyhmä....mutta ainakin Ruusa sai hyvää harjoitusta, kun joutuisi uusiin maisemiin liikkumaan. Loppu lenkki menikin oikein hyvin, mitä nyt muutaman kerran meinasin lentää selästä kun
tamma säikähteli jotain olemattomia mörköjä ja minä sen sijaan ajattelin kaikkea muuta kuin itse ratsastamista.
Tallille päästyämme, varpaani oli niin jäässä ettei niissä ollut tuntoa. Tulin Ruusan selästä pois, ja hyppelin
hetken paikoillani, sillä varpaisiini koski kovin. Tamma seurasi vierestä vähän hölmistyneenä, mutta olihan se jo varmasti tottunut että olin vähän hölmö aina toisinaan. Taapersimme lumen keskellä talliin, ja siellä ei
edelleenkään ollut ketään, saimme siis touhuilla kahdestaan edelleen. Riisuin varusteet Ruusalta ja kävin kaivamassa sen villaloimen varustehuoneesta ensimmäisenä. Viskasin loimen tamman niskaan, ja seuraavaksi
menin hakemaan vielä sen toppaloimen, koska se sai mennä samantien takaisin tarhaan kun pakkastakaan ei ollut kuitenkaan niin hirveästi. Taskustani kaivoin Ruusalle muutaman namipalan, ja lopuksi kävin viemässä
sen takaisin Erican ja Sutinan luo, jotka odottivat sitä jo portilla. Palasin talliin korjaamaan vielä harjat pois, ja kirjoittelin Ruusan hoitovihkoon pikaisesti maastolenkistämme. Nousin tuolilta ja suuntasin ulos tallista
samalla kun mietin huomisen ohjelmaa, sillä olin suunnitellut kentällä puomiharjoituksia minulle ja Ruusalle, jos ilmat vaan sen sallisivat....
Hurjan mukava ja piristävä tarina, tätä oli hauska lukea! Arki Ruusan kanssa Pulliksessa on ruvennut rullaamaan mitä mukavimmin eteenpäin, ja teillä alkaa olla jo yhteisiä tavoitteita ja päämääriäkin. Matkaratsastuskilpailut kuulostavat jännältä ja meikäläinen (puolitallillisen) kanssa tulee varmasti kannustamaan teitä! Älä turhaan jännitä, reeniä vain kehiin niin eivätköhän ne hyvin suju!
Maastoreissu teillä sujui mukavissa merkeissä, vaikka Ruusa varsin valppaana olikin. Suuremitta säikyittä kuitenkin vältyttiin, vaikka eritoten postilaatikon ohittaminen alkuun vähän jännittikin. Pähkinänkuoressa kuitenkin varsin hyvä ja onnistunutkin reissu, joten sinuna en olisi ainakaan liian huolissani tulevista kilpailuista. Jatkatte vain samaan malliin reenejä niin eivätköhän ne kilpailutkin hyvin suju! Usko itseesi ja hevoseesi. 
Ellen 
Hoitohevostoiminta enää ainoa tapa päästä osaksi talliporukkaa.
