Yömaasto 24.1.2016

UU! Inkeri Pennyllä mukaan


1. Kuvaile tunnelmia Pulliksen pimeällä piha-aukiolla ennen maastoon lähtöä.

Yritin parhaani mukaan tartuttaa rentouteni jännittyneen valppaaseen Pennyyn, joka tuijotteli salaperäisesti oksia katkoviin puihin.


2. Millainen oli ensimmäinen jekku?

Aave... Nikke kaveruksinee heilutteli lakanaa edessämme, jota Penny ei, ihme kyllä, pelännyt!


3. Kuvaile maaston tunnelmia. Millaisia tutut maastot olivat pimeänaikaan? Oliko meininki ratkiriemukasta vai kauhusta kankeaa?

Hupaisaa oli, seikkailijatyyppinä oli erittäin hauskaa! Tutut maastot olivat pimeällä toki aivan erilaisia, varsinkin, kun mielikuvitus alkoi lentämään.


4. Millainen oli toinen jekku?

Pimeällä ei nähnyt mitään - Nikke oli laittanut rapisevan, mustan pressun polulle, joka rapisi hätkäyttävästi. Tämä jekku taisi olla Pennyn mielestä kauhein.


5. Miten ratsusi suhtautui yömaastoon?

Penny oli itse asiassa yllättävän rauhallinen. Joojoo, myönnetään, se vauhditteli vähän liikaakin, mutta ei pelännyt kovinkaan paljon.


6. Millainen oli kolmas ja pahimmaksi pelätty jekku?
Ilmapallot! Niken kaveri oli nähty hiippailemassa metsässä, mutta nyt paljastui homman nimi. Hän oli ripustellut ilmapalloja puihin, jotka liehuivat tuulessa pelottavasti.

Kiitosta retkestä!

Team Oona & Muska ei jätä tätäkään tapahtumaa väliin

1. Kuvaile tunnelmia Pulliksen pimeällä piha-aukiolla ennen maastoon lähtöä.
- Tunnelmat olivat hyvin jännittyneet ja epäluuloiset, eikä ihme Niken ja miehen kaverit tuntien. Itse tosin olin myös aika uninen ja mietin, miksi ihmeessä olinkaan luopunut yöunistani tämän tempauksen takia.

2. Millainen oli ensimmäinen jekku?
- Ensimmäinen jekku löytyi jo tallista, kun miehet olivat askarrelleet jostain aidon kokoisen nuken, jolle oli puettu päälle ratsastuskamppeet. Nukke oli asetettu istumaan satulahuoneen nurkassa olevaan nojatuoliin. Olin saada sydänkohtauksen sytyttäessäni valot pimeään satulahuoneeseen.

3. Kuvaile maaston tunnelmia. Millaisia tutut maastot olivat pimeänaikaan? Oliko meininki ratkiriemukasta vai kauhusta kankeaa?
- Tunnelma oli inostuneen hermostunut. Kaikki naureskelivat ja vitsailivat kovaan ääneen, mutta tarkkailivat kuitenkin jatkuvasti ympäristöään. Olin iloinen, että olimme liikkeellä porukassa, sillä olemattoman suuntavaistoni avulla olisin varmasti eksynyt pimeässä yksin.

4. Millainen oli toinen jekku?
- Niken kaverit olivat piiloutuneet pienelle metsäpätkälle ja kun ratsastimme siitä läpi he välkyttelivät taskulamppuja metässä ja huhuilivat aavemaisesti. Monen mielestä jekku taisi olla enemmän naurattava kuin kauhistuttava.

5. Miten ratsusi suhtautui yömaastoon?
- Muska oli oma itsensä. Se ei turhia pelännyt, eikä ihmetellyt, mutta halusi painaa muuten vaan kovaa vauhtia eteenpäin. Niinpä sainkin jälleen kerran olla koko ajan tarkkana, että tamma pysyisi hallinnassa, mutta pelon kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.

6. Millainen oli kolmas ja pahimmaksi pelätty jekku?
- Nikke oli pelotellut meitä, että kotimatkalla odottaisi kaikkein pahin jekku. Yllätys olikin siksi suuri, kun tulimme Pirunpellolle, minne oli asetettu lyhtyjä niin, että ne valaisivat peltoa. "Hankilaukat!" Nikke huikkasi ja hätisti hevoset liikkeelle, eikä porukkaamme tarvinnut paljoa yllyttää. Viimeinen jekku ei siis ollutkan onneksi kovin paha ja lyhdyt tekivät Pirunpellosta oikeastaan aika tunnelmallisen

Sessa ja Severi lähtee messiin

1. Kuvaile tunnelmia Pulliksen pimeällä piha-aukiolla ennen maastoon lähtöä.
- Jännityksen sekainen innostus tai innostuksen sekainen jännitys. Itse olin ainakin käynyt jo kaivamassa itselleni haudan hautuumaalle ja kaiverruttanut hautakiven.

2. Millainen oli ensimmäinen jekku?
- Terva ja höyhenet. Tosin ilman tervaa, vaan jotain muuta ällöä ja limaista. En tosin teidä mitä. No joka tapauksessa, pojat oli kiivenny puuhun ja kaato sieltä eka sitä limastamössöä niskaan ja sitten ne höyhenet. Ihailtiin juuri kaunista kuutamoa. Katkeruutta helpotti vähän se, että yks putos hanurilleen maahan.

3. Kuvaile maaston tunnelmia. Millaisia tutut maastot olivat pimeänaikaan? Oliko meininki ratkiriemukasta vai kauhusta kankeaa?
- Mä oon aika täyspäinen, eikä mua helpolla järkytetä. Mutta Nikke hoveineen osas kyllä pitää meitsinki varpasillaan kertomalla kauhutarinoita alueesta. Onneks noilla tilannetajua ja osasivat heittää huulta myös siihen malliin, että naururaikas. 
Tutut maastot pimeänaikaan ei siis olisi varmaankaan pelottavia, jos joku ei supisis kauhutarinoita korvaan kokoaikaa.

4. Millainen oli toinen jekku?
- Oon jo aikani katellu, että Samu on ihan päättömän ratsumiehen hevosen näkönen. Ja Nikke kaveruksineen olivat joko lukeneet ajatukseni tai tulleet kutakuinkin samaan tulokseen. En ollut ees huomannut että yks pojista oli häipynyt, kun meitä vastaan laukkasi iso musta hevonen päätön ratsastaja selässään. Ei terve, olin aivan varma että kuolen nyt. Onneksi vuosien kokemus on opettanut olla huutamatta hevosen selässä. Vaikka kyllä musta ehkä pikkunen vinkasu pääsi.

5. Miten ratsusi suhtautui yömaastoon?
- Severiä ei tunnu kiinnostavan onko päivä vai yö. Juntti-suomalaiseen tapaan se kyttäsi pelottavuuksia korvat höröllä ja vähän kokeili, että joskos sitä käännyttäisiin kotiin tai vähän lisättäisiin kierroksia.

6. Millainen oli kolmas ja pahimmaksi pelätty jekku?
- Kolmatta jekkua saatiin odottaa. Kaksi ensimmäistä tuli ihan reissun alussa ja piti aika hyvin varpaillaan koko loppumatkan. Vaikka olikin mukavaa, niin tallin pihaan päästyä huokasin helpotuksesta. Vaikka jännitys pitääkin sydämen nuorena, niin rajansa kaikella. Vietiin hevoset talliin ja laitettiin kaikki yökuntoon. Nikke oli kutsunu koko porukan vintille vielä iltateelle. Mentiin kaikki porukalla sinne ja kaverit mukaan lukien. Nikke avas meille oven oikein herrasmiesmäisesti. No ehkä vähän turhan brassailevilla eleillä, mutta mitäs Nikkeltä voisi olettaakkaan. Käveltiin kaikki maastoilijat sisälle, paitsi Nikke ja kaverit. Ja sitten Nikke läimäs oven kiinni ja lukitsi sen. Huikkas oven läpi, että saadaan kuulemma hengailla täällä aamuun asti. Ja huutaa ei saa, koska hevoset pelästyy. Kuten kaikissa elokuvissa, niin meidän tosielämässämmekin kävi siten, ettei kenelläkään ollut puhelin mukana. Ihan rehellisesti, pelottavinta lenkissä oli istua pilkko pimeällä vintillä kuuntelemassa kun tuuli ulvoo nurkissa.
Nikke tuli takasin reilun 20 minuutin kuluttua pizzojen kanssa. Luonnollisesti otettiin pizzat ja lukittiin äijät ulos.