|
Post by Ellen H on Dec 27, 2015 19:40:55 GMT
Tammikuun toiveet tapahtumien suhteen!Tähän ketjuun saa esittää toiveita tammikuun tapahtumien suhteen. Puomitunti löytynee jo kalenterista, millaista muuta toimintaa haluaisitte? Toteutusmuotoja saa myös ehdotella (tarina/runo/piirros/nimi listaan/joku muu, mikä?) Kaikki toiveet otetaan huomioon ja suurin osa pyritään toteuttamaan!
|
|
|
Post by Vilma on Dec 27, 2015 20:00:23 GMT
Olisi kiva päästä jollekin helppotasoiselle koulutunnille vaikka treenaamaan perusjuttuja ja tutustumaan Pandan kanssa selästä käsin. Lisäksi rauhallinen maastolenkki voisi olla meidän toiveissa Joku tammikuinen tutustumistempauskin = talliporukan yhteinen illanvietto voisi olla kivaa, niin pääsee tutustumaan muihin, etenkin kun väki on nyt ilmeisesti kasvanut paljon lyhyessä ajassa. Itse tykkäisin tarina- tai nimi listaan -muotoisista kuittausperiaatteista, sillä olen aika laiska piirtämään kelvollisia kuvia
|
|
|
Post by oona on Dec 27, 2015 21:15:44 GMT
Ratsastustunti jollain muulla kuin omalla hoitohevosella eli eism. Sissi jakaa hevoset Toteutus nimi listaan tai tarinointina
|
|
|
Post by Ellen H on Dec 27, 2015 21:17:03 GMT
Kiitos mainioista ehdotuksista molemmille! Tammimaasto löytyy nyt kalenterista ja Oonan toive otetaan seuraavaksi huomioon.
|
|
|
Post by Olga on Dec 28, 2015 8:42:57 GMT
Joku hevostenvaihtotapahtuma, eli sovitaan ryhmät, ja ryhmissä vaihdetaan sitten hoitohevoset päiväksi. Sitten hevosella voi ratsastaa, hoitaa ym. valvotusti.
|
|
|
Post by Ellen H on Dec 28, 2015 8:47:45 GMT
Kiitos Olga hienosta ehdotuksesta! Jotain tämän tapaista suunnitteilla ratsastustunnin muodossa.
|
|
Julia
Lannankärrääjä
Posts: 16
|
Post by Julia on Dec 30, 2015 19:58:22 GMT
Hiihtoratsastus tai joku muunlainen "lumihangessa laukkailu" tyylinen juttu.
|
|
|
Post by Ellen H on Dec 30, 2015 20:30:14 GMT
Kiitos taas oivista ehdotuksista. Hankilaukat tekisivät terää kieltämättä!
|
|
|
Post by Tanttu on Jan 1, 2016 20:49:50 GMT
Hevosjooga voisi olla mukava kokeilu, joko tunnin tai kurssin tms muodossa! Tai ehkä joku vieraileva valmentaja tulisi sivistämään? En kyllä itsekään tuosta tiedä paljon mitään, törmäsin Metsälammella tuollaiseen tuntiin ja innostuin
|
|
Maija
Lannankärrääjä
Posts: 24
|
Post by Maija on Jan 2, 2016 5:21:32 GMT
Täällä kuitenkin vaikuttaa olevan aktiivista porukkaa, joten illanvietot olisivat hyvä tapahtuma tutustua uusiin sekä vanhoihin. Onko täällä harrastettu ropeja? sillä jos sovittaisiin joku päivä ja ajankohta yhdessä milloin voitaisiin järjestää rope olisi varmasti helpompi myös ymmärtää toisen hahmon luonnetta. Tosiaan en siis tiedä tykkääkö muut rope- tapahtumista, mutta täältä ainakin tulisi kannatusta
|
|
jenni
Talliorja
avatar © jenni
Posts: 14
|
Post by jenni on Jan 21, 2016 19:41:08 GMT
Ropelle ääni täältäkin!
|
|
|
Post by Ellen H on Jan 21, 2016 19:56:37 GMT
Rope on toki mahdollista toteuttaa! Oliskohan helpointa tehdä joku viestiketju pelille, johon jokainen saa ajallaan pelata? Ettei tarvitse sitoutua aikatauluihin tmv. Ehdotuksia otetaan vastaan. Tai jos joku haluaa rope-viestiketjun tehdä niin sekin on enemmän kuin sallittua. Itselläni ei niinkään ole roolipelaamisesta kokemusta, mutta innostusta kyllä jos joku vähän ohjeistaa ja heittää ideoita/toteutustapaa kehiin!
|
|
|
Post by Hanne on Jan 22, 2016 8:04:16 GMT
Muakin kiinnostaisi rope, mutta en ole ikinä tajunnut miten niitä käytännössä pelataan... :D Eli ohjeistusta jos saa, niin täälläkin on yksi innokas osallistuja!
|
|
|
Post by Ellen H on Jan 22, 2016 9:52:52 GMT
Vapaaehtoista ohjeistamaan?
|
|
Maija
Lannankärrääjä
Posts: 24
|
Post by Maija on Jan 22, 2016 18:22:08 GMT
Noh niitä on juuri kaksi erinlaista. On ns. Slow rope eli jokainen vastaa kun vastaa. Ja sit on nopeat eli päätetään aika jolloin aloitetaan ja tarkoituksena olisi tietysti olla paikalla. Oma viestiketju kyllä pitäisi luoda. Sitten joku saa alottaa tyyliin "Sivelin Sutinan karvaa tallikäytävällä. Hiljaisuus oli inhottavaa Pulliksessa" tms. Asian ydin kuitenkin on se että ollaan ns. Nykyhetkessä eikä hypätä mihinkään etkä saa käyttää muita hahmoja. Näin onnistuu hyvin esim. Kahdenväliset vuoropuhelut hyvin. Papukaijamerkki joa ymmärsitte
|
|