|
Post by Ellen H on Dec 27, 2015 18:54:20 GMT
Sentin päiväkirjaSentti on suurikokoinen, mutta kiva heppaherra. Ori on tullut jo siihen ikään, että käyttäytyy asiallisesti ihmisen kuin ihmisen kanssa. Pulliksessa Sentti viettää rauhallisia puolieläkepäiviä ja valmistautuu ehkä vielä pariin laatuarvosteluun, kilpailunsa ori on kuitenkin jo kilpaillut. © VRL-01811Sentin omistaja HanneHannele Taivalvaara, tutuille ihan vaan Hanne, on ruskeahiuksinen, 26 vuoteen ehtinyt pitkähkö nainen. Hänen tallipukeutumiseensa kuuluu aina sama korkealla keikkuva poninhäntä, sekä vuodenaikojen mukaan vaihtelevat vaatteet. Kesäisin nainen kulkee topissa tai vanhassa virttyneessä punaruudullisessa flanellipaidassa ja talvella huppari, pääpanta ja Horzen musta toppatakki kruunaavat asukokonaisuuden. Ruskeat ratsastushousut ja väriä vaihtavat polvimittaiset ratsastussukat pysyvät jalassa kesät talvet. Riitoja ja konflikteja välttelevä hyväntuulinen Hanne ei ole välttämättä mikään keskustelunaloittaja, mutta tutussa porukassa juttu luistaa. Huumorintajuiseksikin on joskus kehuttu. Toisinaan tallille eksyy myös Hannen aviomies Samuel Taivalvaara, sekä näiden yhteinen koira, lappariuros Miska.
|
|
|
Post by Hanne on Jan 4, 2016 14:19:28 GMT
28.12.2015 // Vielä kerran
Kaarsin vanhan puunavetan pihaan ja parkkeerasin Hondan ensimmäiselle vapaalta näyttävälle paikalle. Musta kuljetuskoppi keräsi hetkeksi pihalla ees taas parveilevien tallityttöjen huomion. Olipa täällä paljon porukkaa! Toivottavasti en nyt tehnyt virhearviota tallipaikan valinnassa... Ori oli joutunut muuttamaan aivan liian monesti, ja levoton paikka uutena kotina oli kaukana siitä mitä toivoin. Huokaisin, otin avaimen virtalukosta ja nousin päättäväisesti autosta. Kopissa oli hiljaista. Sentti oli niin tottunut matkusteluun, että se yritti varmaankin vain ahmia viimeisiä heiniä verkosta stressaamisen sijaan.
En ehtinyt ihmetellä auton vieressä kauaakaan, kun tallin suunnalta luokseni pyyhälsi vaalea nainen, kyllästyneen näköinen nuorimies vanavedessään. "No hei! Pääsitte perille turvallisesti? Olen Ellen, tallin omistaja, ja tämä tässä on tallimestarimme Nikke", tummahiuksinen nuorukainen heilautti kättään Ellenin päätettyä lauseensa. "Hei, Hanne. Sinun kanssa varmaan puhuin sitten puhelimessa", jatkoin hieman hämmentyneenä äskeisestä sanatulvasta. "Juu niinhän se olikin! Sinulla oli se puoliverinen?" Ellen jatkoi iloiseen sävyyn ja nyökkäsin vastaukseksi. "No eiköhän ryhdytä sitten tuumasta toimeen ja oteta herra ulos autosta", nainen totesi ja lähti muitta mutkitta avaamaan lastaussiltaa. Kävelin itse trailerin etuosaan irrottamaan Senttiä etupuomista ja pian ori seisoikin jo pihalla tarkastellen sieraimet suurina uutta asuinpaikkaansa. "No siinä on kyllä komea poika!" Ellen tokaisi. "Nikke opastaa teidät sitten yksityistalliin ja näyttää vähän paikkoja. Me tavataan varmasti myöhemmin uudestaan." Jäimme kahden nuoren miehen kanssa ja sen kummempia odottelematta tämä viittoi meidät mukaansa.
Yksityistallille oli jonkin verran matkaa ja pujottelimme sinne tarhojen lomitse. Vilkaisin kenttää sitä ohittaessamme. Hyvältä näytti näin ensisilmäyksellä. Lopulta tulimme tallin edustalle ja havahduin siihen, ettei täällä ollut lähellekään yhtä vilkasta kuin varsinaisella tallipihalla. Tallin vieressä oli pieni järvi, jota peitti ohut jääkerros. Astuimme Niken johdolla sisälle talliin ja talutin Sentin karsinaansa, joka sijaitsi heti oven vieressä vasemmalla. Nikke esitteli lyhyesti paikat ja kertoi samalla hieman tallin käytännöistä muun muassa kentän käyttöä koskien. "Noniin, mä lähden jatkamaan nyt hommia, mutta kanna vaan kamat sisälle ja sillai... Niin ja voit laittaa sen sitten tarhaan kun oot valmis. Kolmostarha ja kaverina sillä on ruunikko issikka ja kermanvärinen suokki", Nikke huuteli ovelta ja katosi kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Tietty olisin arvostanut myös apua tavarapaljouteni kanssa, mutta kaipa tallimestarilla oli kiireisempää tekemistä. Päätin antaa Sentin tutustua rauhassa uuteen yksiöönsä ennen kuin pistäisin sen ulos, joten heitin sille tupsun heinää ja lähdin talsimaan takaisin autolle.
Matkalla minua vastaan käveli kirkkaanpunaisilla hiuksilla varustettu, arviolta ikäiseni nainen, joka talutti satuloitua vuonohevosta. "Moi!" tämä huikkasi pysähtyen hetkeksi. "Terve", sanoin takaisin seisahtuessani parivaljakon kohdalle. "Toi traileri tais olla sun tuolla pihalla?" punatukkainen nainen aloitti keskustelun. "Juu, muutettiin juuri Sentin kanssa taloon", hymähdin. "Muutto on vaan vielä sen verran vaiheessa, että pitäis kaikki kamat kantaa talliin." "No hei, mä tuun tottakai auttamaan! Hetki vaan niin vien Ruusan talliin" nainen ilmoitti pirteästi ja lähti kiireesti tarpomaan tulosuuntaani. Parin minuutin päästä kävelimme jo yhdessä kohti autoa. "Jos saisit vaikka tän harjapakin ja loimikassin, niin mä nappaan ton satulan ja suitsipussin...", mutisin lappaessani tavaroita ulos trailerin säilytyslokerosta ja auton takapenkiltä. "Ainiin, mun nimi on muuten Siina", tavarapaljouden alle hukkuva nainen sanoi. "Apua mäkään en tajunnut sitten esitellä itseäni! Hannele, mutta sano vaan Hanne, kuulostaa nuorekkaammalta", vastaisin.
Saimme onneksi lähes kaikki tavarat kerralla kannettua yksityistalliin, joten eestaas ei tarvinnut rampata. Muutamat suojat ja pintelit päätin viedä ensi kerralla. "Kiitos vielä ihan hirveesti avusta", huikkasin Siinalle, ennen kuin tämä lähti viemään vuonohevostaan pihalle. "Jaaha, olisko sunkin aika päästä tutustumaan uusiin kavereihin?" käännähdin puoliverioriin puoleen, joka jäi kaihoisasti katsomaan loittonevan, sitä puolet pienemmän tamman perään. Pakkasta oli sen verran, että heitin Sentin kuljetusloimenkin virkaa toimittaneen talliloimen päälle vielä kaulakappaleellisen toppaloimen. Pujotin punaisen riimun oriin päähän ja napsautin riimuun sointuvan punotun narun vielä kiinni. Sitten lähdin suunnistamaan kohti kolmostarhaa. "Kentän vieressä... Issikka ja suokki..." mutisin yrittäen muistaa Niken antamia ohjeita. "Moi! Etitkö oikeeta tarhaa?" minua jonkin verran nuorempi tyttö oli ilmestynyt kuin tyhjästä. "Ömm juu, Nikke käski mun laittaa Sentin kolmostarhaan, jossa pitäis olla joku issikka ja vaalea suokki", selitin tytölle, joka näytti heti tietävän, mitä tarkoitin. "Aa se menee samaan Popin ja Frutin kanssa! Poppi on mun hoitsu" tyttö hihkaisi ja lähti johdattamaan meitä kohti oikeaa tarhaan. "Ne näyttää tulevan aika hyvin toimeen, vaikka toi Frutti osaakin olla aika hapannaama" Tantuksi esittäytynyt tyttö jutteli katsellessamme hetken hevosten menoa. Tarhakavereidensa rinnalla jättiläiseltä näyttävä Sentti näytti lähinnä kummeksuvan pikkuista islanninhevosta ja äksyä pientä suomenhevosta, ja tuijottikin näitä muulimaisesti yrittäen välillä päästä heinäkasalle. Lopulta päätin jättää hevoset nauttimaan viimeisistä tarhaustunneistaan ja kaivoin autonavaimet taskusta. "Nähdään taas!" Tanttu huikkasi lähtiessään kohti yksityistallia. Heilautin kättä takaisin ja lähdin kävelemään autolle. Oli alkanut jo hämärtää, mutta onneksi vihdoin saatiin tätä lunta valaisemaan maisemaa.
Ihanaa kun tulit raapustelemaan Sentin päiväkirjaan! Kirjoitit oikein kivan ja pirtsakan pätkän ensimmäisestä tallipäivästänne. Te molemmat, niin sinä kuin Senttikin sopeuduitte nopeasti ja helposti Pulliksen arkeen. :)
Kiva kuulla, että tilat ja puitteet ovat miellyttäneet. Kenttähän meillä on täydessä käytössä säävarauksella. Eli käyntiähän siellä voi tepsutella päivät pitkät vaikka koko talven yli, mutta vauhdikkaammissa askellajeissa täytyy joskus olla varovainen. Pohja kun on talvisin sellainen, että se saattaa helposti kovettua. Onneksi meillä on kuitenkin täällä Poutalassa ollut hyvin lunta ja sitä myötä pehmeä mennä alustalla kuin alustalla. :) Varuiksi kuitenkin sanon, että naapuritallilta (ratsastuskoulu Ruutina) löytyy maneesi, jota saa käyttää veloituksetta aina sesonkiajan ulkopuolella (ts. kun ei ole tunteja, yleensä aikaisin aamusta tai myöhään illasta).
Kivasti tutustuit myös muihin tallilaisiin ja ylipäänsä teillä on lähtenyt rullaamaan arki hyvin Sentin kanssa meillä täällä Pulliksessa. :) Kiva kun saimme teidät talliin!
Ellen
|
|
|
Post by Hanne on Jan 6, 2016 20:57:38 GMT
6.1.2016 // Loppiaisen tallitouhuja
Pulliksessa oli yllättävän hiljaista huristellessani loppiaispäivän iltana tallipihaan. Ellen oli viimeksi törmätessämme maininnut jotain Niken järjestämästä lapinreissusta, jossa kaikki varmaan parasta aikaa olivat. Rakastin Lappia, mutta ei kai sinne hullukaan tähän aikaan vuodesta lähtenyt 40 asteen pakkasiin? Ulkona oli tosiaan täällä etelämmässäkin aivan järjettömän kylmä, mutta pimeydestä ei sentään tarvinnut kärsiä tuhansien tähtien ja hangen valaistessa pihamaata. Taisimpa lukea jostain, että tänään saattaisi näkyä revontuliakin.
Suuntasin suoraa päätä pikkuiseen yksityistalliin vetäen huivia tiukemmin kaulani ympärille. Tarhoissa ei enää näkynyt hevosia. "Terve!" Linnea sanoi iloisesti paukauttaessani tallin oven kiinni. "Mooi! Aivan j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-n kylmä!" valitin värjötellen hetken ovella. "No älä, mutta eipähän tarvii kattella niitä kuratarhoja", nuori naisenalku sanoi optimistisesti. "Totta, ei pidä valittaa. Ihana pakkanen!" totesin tekopirteästi ja suuntasin kohti satulahuonetta pysähtyen kuitenkin Sentin karsinalla. "Sä et lähtenyt pohjoseen?" kysyin viereisessä karsinassa häärivältä Linnealta. "Niin no, täytyyhän jonkun tää tallikin hoitaa itse tallimestarin bilettäessä hoitajatyttöjen kanssa", hän vastasi naljaillen ja heitti talikollisen lantaa käytävällä lojuviin kottikärryihin ruunikon lämminverisen seuratessa toimitusta kiinnostuneena. "Ellen onneksi lupas hoitaa ison tallin tänään", nainen heitti vielä lähtiessäni hakemaan Sentin harjapakkia.
Avasin oriin karsinan oven ja Sentti tulikin heti vastaan. Tarkistettuaan taskuni se kuitenkin laski taas päänsä mutustellakseen iltaheiniä. En jaksanut vaivautua sitomaan oria kiinni, joten aloin suoraa päätä riisumaan siltä talliloimea. Viikkasin loimen huolimattomasti ja ripustin sen karsinan oveen. Sitten aloin pyöritellä Sentin onnetonta talvikarvaa kumisualla. "Säkään et innostunut siitä lapinreissusta?" Linnea huikkasi vastakkaisella puolella olevasta karsinasta, jossa tämän poni majaili. "Joo en. Ensinnäkin siellä on vielä pahemmat pakkaset kun täällä ja toiseksi en mä vielä oikein tunne ketään. Tuntisin vaan itteni ulkopuoliseksi", vastasin. "No mutta eikös sitä tommosissa tempauksissa justiin tutustu porukkaan?" nainen ihmetteli käytävän toiselta puolen. "Äh, mä olen niin introvertti, että vetäytyisin vaan johonkin nurkkaan isossa porukassa. Tutustun mieluummin ihmisiin yksi kerrallaan", nauroin. "Selvä", Linnea sanoi huvittuneena. "Hei kerros vähän tosta Sentistä. Kuulin että ootte kilpaillu ihan ulkomaillakin?" "No vähän innostuttiin nuorina ja rohkeina käymään vähän rapakon takanakin, mutta ei ne mitään maailmanluokan kilpailuja sentään olleet. Mulla on muutamia tuttuja Pohjois-Amerikassa koulun työharjotteluajoilta, niin siksi sinne on ollut niinkin helppo matkustaa", selitin. "Vau! Mutta enää ette sitten kilpaile?" "Joo ei juurikaan. Sentti saa keskittyä uuteen uraansa tätikuljettimena! No ei, kyllä me vähän väännetäänkin toisinaan ja ehkä jotain pikkukisoja käydään mielenvirkistykseksi, mutta mitään isoa ei enää. Ainakaan estepuolella."
Jatkoimme taas hetken aikaa hommiamme vain hevosten rouskutus taustamusiikkina. Olin vaihtanut kumisuan pölyharjaan ja kävin vielä hutaisten koko hevosen läpi. Selvitin pölyharjalla myös oriin nysäharjan, joka olisi varmaan selvinnyt sorminkin. Päätin putsata kaviotkin nyt kun oli hoitohommiin ruvettu ja tunnustelin samalla Sentin jalat läpi. Harjaussession päätteksi heitin loimen takaisin oriin niskaan ja jäin hetkeksi rapsuttelemaan sitä. "Mä sain hommat valmiiksi. Nähdäänkö perjantaina talkoissa?" Linnea kysäisi vieden kottikärryt samalla paikoilleen. "Ainiin, olin jo unohtanut! Mutta joo, eiköhän", vastasin ja sanoin moikat ennen kuin nainen katosi pakkaseen. Nyt kun talli oli tyhjä, uskalsin istahtaa hetkeksi Sentin karsinaan. Tuijottelin hymyillen heiniään pureksivaa puoliveristä, joka oli hetki sitten käynyt katsomassa olinko hengissä, kun sillä lailla pyllähdin yhtäkkiä maahan. Oli mullakin siinä poni.
Aikani ratsuani ihasteltuani nousin ylös ja vein oriin harjapakin paikoilleen. Nappasin satulahuoneen pöydältä pari vanhaa joulupiparia ja sammuttelin valot tallista. Tarkistin myös, että ovet menivät kunnolla kiinni. Juoksin pihan poikki parkkipaikalle, jotta pakkanen ei ehtisi puraisemaan. Autolla seisahduin kuitenkin katsomaan taivaalle. Revontulia! Himmeitä ja vihreitä, mutta olipa kuitenkin. Hymyillen nousin kylmään autoon ja napsautin penkinlämmittimen päälle.
Aivan ihanaa, humoristista tekstiä jälleen! Kivasti käytät myös puheenvuoroja. Iso plussa siitä. :) Tätäkin tarinaa oli taas todella, todella kiva lukea! Loppiainen tallilla oli rauhallinen, eikä ihme. Kuten Linnea sinulle jo tallissa kertoi, Nikke kaveruksineen tosiaan vei lähes kaikki hoitajatytöt Lappiin bilet.. eh, siis ikimuistoiselle ratsastusretkelle. Toivotaan että koko poppoolla on hauska reissu ja etteivät nuo pääse liikaksi paleltumaan siellä. Hrr! Täällä Poutalassakin kun on jo näin kylmä.
Kivasti kerkesit tutustumaan Linneaan nyt, kun muu talliporukka oli tipoteillä. Oli myös itse mielenkiintoista kuulla sinun ja Sentin taustasta. :) Tätikuljettajan rooli ei ole ollenkaan huono juttu ja mitä olen ymmärtänyt, herra on tähän mennessä suoriutunut siitä ilmeisen hyvin meillä täällä Pulliksessa. Kiva kun kävit taas, toivottavasti näemme taas pian tallilla!
Ellen
|
|
|
Post by Hanne on Feb 22, 2016 10:56:04 GMT
22.2.2016 // Rauhallinen tallipäivä... vai oliko sittenkään?
Melkein viikko oli vierähtänyt, ennen kuin ehdin taas tallille. Onneksi Pulliksessa oli superhyvä talliporukka ja saatoin luottaa Sentin olevan hyvissä käsissä, vaikka itse laiminlöikin oriin hoitoa. Ei vaan, oikeasti kevät ja opiskelut verottivat niin paljon aikaa ja energiaa, ettei iltaisin vaan jaksanut tehdä muuta kun käpertyä peiton alle tuijottamaan Netflixiä. "Hittolainen!" suustani pääsi ja tarrasin vaistomaisesti molemmilla käsillä auton rattiin. Vaikka lumipyry olikin tauonnut, oli keli mitä hirvein. Erityisesti Pulliksen tallitie olisi kaivannut kunnon aurausta ja hiekoitusta.
Parkkeerasin tottuneesti tallin pihaan, joka oli täynnä autoja. Olinkohan missannut jotain? Tarvoin loskaista polkua pitkin yksityistallille, jossa ei ollut ketään. Yleensä törmäsin edes Linneaan, mutta vauvauutisten myötä naisen työvuorot olivat vähentyneet ja lopulta hän jäisi kokonaan äityislomalle. Toki olin onnellinen hänen puolestaan, mutta hienoinen haikeus valtasi silti mieleni. Viiden vuoden ikäerosta huolimatta tulimme ehdottomasti parhaiten juttuun Linnean kanssa. Linneaa pidettiin yleisesti porukassa hieman vakavana ja tylsänä hissukkana, mutta minä olin saanut naisesta aivan toisenlaisen kuvan. Tosin en varmaan itsekään ollut toistaiseksi tunnettu minään bilehileenä. Ehkäpä olisikin korkea aika luoda suhteita muihinkin Pullislaisiin, nyt kun olin vähän niinkuin pakotettuna siihen.
Nappasin Sentin riimun ja narun, ja olin juuri poistumassa tallista, kun Nikke yllätti minut. "Hanne hei! Arvelinkin että sä piilouduit tänne. Kaikki on jo päätallissa, hopi hopi!" "Mitääh?" katsoin miestä silmät suurina. Mahdoin näyttää typerältä. "No talkoisiin tietty!" Nikke vastasi silmiään pyöritellen, mutta naurahti sitten hyväntahtoisesti. "Jaa no mä ajattelin kyllä liikuttaa tuon tikittävän aikapommin..." yritin, mutta Niken mielestä ensin tehtiin työt ja sitten huviteltiin. "No kerta noin röyhkeästi komentelet vanhempaasi, niin ei kai mulla ole muuta mahdollisuutta kuin suostua", sanoin lopulta virnistäen. Tänään oli vapaapäiväni, joten ei minulla muutakaan tekemistä olisi. "Oho, tätihän käy ihan kierroksilla", mies vinoili ja näytin keskisormea takaisin.
Meninköhän liian pitkälle...? Mietin kävellessäni kohti päätallia. Äh, turha mennyttä oli murehtia. Olinpahan ainakin oma itseni. Taukohuoneessa oli paljon porukkaa. Oona, Tanttu, Tintti ja Sessa olivat linnottautuneet sohvalle, Maija ja pari uudempaa hoitajatyttöä istuivat pöydän ääressä. Kahvinkeitin oli kerännyt ympärilleen oudon miesporukan, varmaan jotain Niken kavereita. Istuin Carlaksi ja Josefineksi esittäytyneiden tyttöjen viereen. "Noniin! Tässä tulee päivän ohjelma!" Nikke paukkasi taukohuoneen ovesta sisään ja istui myös pöydän ääreen Maijan viereen. "Ensin jaetaan porukka kolmeen osaan. Kaksi tyyppiä menee tarhoille, kuusi jää tänne talliin ja neljä menee yksityistalliin. Tänne jäävät?" mies meni asiaan sen suuremmitta puheitta. Melkein kaikkien kädet nousivat pystyyn. "Oona, Tanttu, Carla, Josefine, Markus ja Juho", Nikke luetteli kirjoittaen samalla jotain ylös ruutupaperille. "Kuka menee yksityistalliin?" Kaikki loput vielä nimettömäksi jäänyttä miestä lukuunottamatta nostivat kätensä. Minäkin, sillä yksityistalli tuntui järkevältä vaihtoehdolta, olisinhan siellä muutenkin. "Minä, Joonas, Hanne-täti jaaa..... Sessa yksityistalliin", Nikke totesi ja kirjoitti nimet ylös. "Loput, eli Tintti ja Maija lähtee sitten tarhoille." Katsahdin terävästi, mutta pilke silmäkulmassa Nikkeen. Tämä nosteli kulmiaan muka syyttömänä. Olin kuulevinani myös pientä mutinaa sohvalta, mutta pian Nikke jatkoi. "Molemmissa talleissa suursiivotaan karsinat, eli kaikki tavara ulos ja tehdään uudet pohjat. Se on päivän päähomma. Sen jälkeen pistetään satulahuoneet kuntoon ja joku siivoaa täällä tallissa myös tämän taukohuoneen. Käytävät voi lakaista lopuksi. Miesten hommaa on kummassakin tallissa pääasiassa painavien likaisten alusten lappaaminen pois karsinoista ja kun se on tehty, autetaan uudelleen kuivittamisessa. Naiset voi sitten jakaa tehtävänsä, mutta muut hommat, kuten satulahuoneen järjestely aloitetetaan vasta kun kaikki karsinat on tyhjiä. "Mitä niille tarhoille tehdään?" Tintti kysyi. "No mitäs luulet", Nikke virnisti. "Kaikki paskat pois jokaisesta tarhasta."
Karsinoiden uudelleenkuivitus oli yllättävän rankkaa ja huokaisimme Sessan kanssa helpotuksesta, kun pääsimme siivoamaan satulahuonetta. Miehet lupautuivat hoitamaan loput viisi karsinaa loppuun (koska ei me kuitenkaan osattaisi tehdä oikeanlaista pohjaa). Onneksi yksityisten omistajat olivat melko siistiä porukkaa, joten pienen lakaisun ja siistimisen jälkeen satulahuone näytti jo oikein hienolta. Ehdin juuri ristittää viimeiset suitset, kun Nikke ja Joonas astuivat sisään satulahuoneeseen. "Valmista, mites täällä?" "Eikös mekin olla valmiita?" katsahdin Sessaan joka nyökkäsi reippaasti. "Okei, jos Ellen on pitänyt lupauksensa, meillä pitäis olla kohta sauna lämpimänä ja asiaankuuluvat juomat tarjolla", Nikke sanoi. "Tädeille ja lapsille löytyy varmaan mehua." "Oi mehu maistuisikin näin rankan talkoopäivän jälkeen! Eiköhän sitten mennä jo!" vastasin mummomaisella äänellä ja nappasin pahaa-aavistamatonta Sessaa käsipuolesta. Naureskellen, ja selvästi rennommissa tunnelmissa kävelimme kohti päätallia. "Nikke hei! Ei me olla vielä valmiita!" Tintti huusi hätistellen turhankin tuttavallista Possu-ponia kimpustaan. "No vauhtia sitten. Joonas tulee auttamaan teitä Juhon kanssa", Nikke huusi takaisin ja sai närkästyneen tuhahduksen mieskaveriltaan.
Lopulta istuimme kaikki yhdessä iltaa Ellenin tuvassa. Osa oli vielä saunassa, jonka olin itse jättänyt väliin. Ellen oli pitänyt juomatarjoilun onneksi kohtuullisena, joten miksikään bileiksi nämä illanistujaiset eivät paisuneet. Itse siemailin kuumaa teetä valtavan suuresta kupista. Tunnelma oli kaikin puolin loistava ja olin päässyt ensi kertaa kunnolla juttuun myös Oonan ja Tantun kanssa. "Onhan se välillä aika hommaa kahden hevosen kanssa, mutta en mä Poppia osais poiskaan antaa, vaikka Panda onkin mun silmäterä." "Ai hemmetti! Unohdin kokonaan, että mun piti ratsastaa Sentti!" havahduin yhtäkkiä ja katsahdin kelloa. Puoli kuusi. "No hei, huomenna sinne sen ruotsalaisadoniksen estevalmennukseen", Oona naurahti. "Äh ei kun oikeasti, se on ollut melkein viikon liikuttamatta ja kerännyt varmaan itsensä täyteen virtaa..." tuskailin. "Mä juoksutin sen eilen ja voin kyllä huomennakin, jos haluut", tuttu miesääni sanoi takanani. "Ai... Kiitos...?" en tiennyt olisiko minun pitänyt olla vihainen Nikelle hänen liikutettua hevostani ilman lupaa, vai kiitollinen. "No itseasiassa jos haluut sen juoksuttaa uudemman kerran, niin olisin tosi kiitollinen. Mä kun pääsen seuraavan kerran tallille vasta ylihuomenna." "Onnistuu. Se on aika kiva juoksuttaa, kun ei ole samanlainen sählä kun noi Ellenin ponit", Nikke sanoi ja sai Elleniltä vihaisen mulkaisun. Podin yhä huonoa omatuntoa hevoseni laiminlyönnistä, mutta kuten sanottu, Pulliksen porukkaan saattoi onneksi aina luottaa!
Älä Sentistä huoli, meillä kyllä hyväksytään hyvin mielin niin lyhyemmät kuin pidemmätkin poissaolojaksot. Opiskelut, työt ja muut henkilökohtaiset kiireet ensin ja sitten tallielämä. Meiltä onneksi löytyy hyvä ja luotettava poppoo, joka mieluusti kaitsii välillä vähän ylimääräistekin kaviokkaiden perään. Tässä tuli itsekin yksi päivä lähdettyä maastoilemaan Sentillä, omilla hevosilla kun pääosin on jo hoitajat ja Rio on vähän liian pieni meikäläisen makuun. Eli hoitoa ja liikuntaa tuo kyllä saa, siitä ei kannata tai tarvitse huolia. Ja pois huono omatunto, meillä ei näin vähästä sakoiteta, heh! :)
Tallilla oli tuttuun tapaan tohina päällä, ehkä vähän liiaksikin, kun Nikke oli tomerana tallipoikana ottanut hommat hoidettavikseen. Työnjohtajan roolin vähän turhankin vakavasti ominut miekkonen pisti tallitytön -ja pojan jos toisenkin hommiin. Työtä riitti hieksi asti mutta onneksi saimme hyvällä poppoolla kaiken hoidettua. Kylläpäs iltakupponen teetä (ja toisilla vähän muutakin litkua..) palkitsi kovan työpäivän päätteeksi ja mikä parasta, loistavassa seurassa! Kiitos kun ennätit (suostuit pakotettuna) osallistumaan talkoisiin. Työpanoksellasi oli suuri merkitys! Kiitoksia myös mukavasta loppuillasta, oli ihanaa istua pitkästä aikaa kunnon porukalla alas ja pistää tallijuorut kulkemaan. ;)
Ellen
|
|