"Uskallankohan nostaa pään tyynystä?" ajattelin samalla, kun pyörittelin silmiäni ja kuuntelin yläpuolella nukkuvan Niken kuorsausta. Onneksi uskalsin, mutta korvissa ei soinu musiikki, vaan aivan kamala korina. Potkaisin jalalla yläsängyn pienoja sen mitä ylsin. Persjalkaselle se oli vähän hankalampi homma..
- Mmhh mitä? kuulu yläsängystä.
- Niin, että hevoset on irti, älähdin takas.
- MMMIIITÄ?!!!
- Vitsi.. Herätys siis onnistu, nauroin ja sain alasänkyyn kasan tyynyjä yläsängystä. Muutkin toverit alko pikkuhiljaa heräillä. Aloin miettiä, että onkohan joku vialla, koska poikien tekemästä boolista ei tullu edes krapulaa. Tai sitten olin vielä humalassa, iiks! Kampesin sängystä ylös ja hipsin alakertaan, missä Ellen jo pirteenä keitteli meille aamukahvetta ja odotti pilleripurkin kanssa.
- Huomenta krapulasiat, otatteko sumppia? hän naureskeli, kun joukko tahrapöllöjä ja toinen toistaan huonovointisemman näköisiä ihmisiä löntysteli keittiöön.
- No en tiiä krapulasta, taitaa vielä olla humala, tuumasin noloissani. Sain vapautuksen aamutallista. Eipä kovin kehuttava syy jäädä makoilemaan sohvalle.. Onneks kaikki Pulliksessa on niin ihania ja auttavaisia, että näinkin säälittävän syyn takia aamutallin väliin jättäminen (tosin tallinomistajan käskystä..) ei aiheuta pahoja katseita tai katkeruutta. Tällä kertaa aamutalliin löntysteli Linnean avuksi eepu, Tanttu ja Nina. Nikkekin yritti laistaa hommistaan, mutta Ellenin tiukka katse riitti saamaan miehen liikkeelle. Heh..
Minä lupauduin sitten muiden puolesta auttamaan iltatallissa. Löntystelin kahvikupposen kanssa olohuoneeseen kattomaan Emilin kanssa piirrettyjä.
- Voidaanks mennä Lolalla ratsastamaan? poika yhtäkkiä käänty miun puoleen.
- Voi kultarakas, niinki ihanaa kun se olis, ni voidaanko tehä se huomenna? kysyin harmissani.
- Okei, poika käänty pettyneenä kattomaan piirrettyjä. Heti tuli huono omatunto. Onneks Ellen sai pojan paremmalle mielelle ja miullekkin tuli heti parempi mieli.
Tunnin päästä porukka hilppasi takasin sisälle ja miulla alko selvästi krapula tehdä tuloaan. Tänään kyllä vaan hoidan Fidan, ettei satu mitään vahinkoja ratsastaessa.
- Ähäkutti, alkaako Riekkulillekkin tulla krapula, Nikke tokas ja huitas kädellä leikillään takaraivolle.
- Äläpä yhtään siinä kehtaa irvailla. Iteppähän teit krapulavarmoja litkuja, töksäytin takas.
- Nii mut ei kukaan käskeny siun juoda..
- Niin, paitsi miten monta kertaa pullonpyörityksessä, irvailin takas alta kulmain. Kaiken tämän irvailun keskellä oona ja Markus hiiviskeli keittiöön, hekin selkeästi vähän huonovointisen näköisinä.
- Ja sieltähän se meidän uusi parivaljakko saapuukin! Nikke julisti. Tässä vaiheessa tökkäsin miestä kyynärpäällä kylkeen, että olis hiljaa jo. Oona punasteli, kun tajusi että joku näki hänet nukkumassa Markuksen kainalossa. Markus taas ei ollut moksiskaan, onhan Oona kiva tyttö.
- Älä kehtaa kiusata toisia, Ellenkin yhtyi Niken ripitykseen.
- No mitä? Olishan se kiva saada uusi pari Pullikseenkin! hän valitteli. Kaikkien kulmien alta tulleet merkitsevät katseet saivat onneks miehen hiljentymään ja aloteltiin porukassa syömään lounasta. Kaikki söi tyyliin hiiren annoksen, koska tuntu ettei mikään mene alas. Lounastelun ja pienen ruokalevon jälkeen porukka alkoi skarpata ja suunnattiin tallille. Olokin alko jo pikkusen helpottamaan.
Tallilla meitä odotti sitten yllätys - tiukkistäti!
- Ulla, mitä siulle on tapahtunu? Ellen huudahdi päästessään ovesta sisään.
- Kävi pieni äksidentti ja nyt oon sit kuus viikkoa käsi kipsissä, hän parahti, kunnes jatkoi: Ja kaiken lisäksi oon sopinu tänään koeratsastuksen, enkä kehtaa sitä enää näin lyhyellä varoajalla perua.
- Onko siun käynnin syy se, että haluaisit meiltä jonkun tekemään sen siun puolesta? Ellen kysyi ja Ulla katsoi samointein minuun.
- Hän! Nimi?
- R...Ri..Riella
- Sie olit sen verran topakka viimeks, että saat luvan lähteä koeratsastamaan sen hevosen. 8-vuotias ori, kapasiteettia löytyy, samoin luonnetta, Ulla kertoi. Pala nous kurkkuun. Ihanko totta just mie?
- Miulla ois kyllä aika paljon hommia, yritin selittää, mutta turhaan. Ulla halus ainoastaan miut. Ei siinä auttanu muu, kun antautua. Jännitin matkaa toiselle tallille ihan kamalasti, koska haistoin itekkin, miten kamalalle vanhalle viinalle haisin. Ulla ei onneks maininnu mitään.
- Ollaan kohta perillä. Saat sitten varautua, ettei ori oo helpoimmasta päästä, Ulla selitti innokkaammin hevosesta ja mitä lähemmäs tallia päästiin, sitä enemmän innoissaan nainen oli. Olin aika hämmentyny koko tilanteesta.
Päästiin tallille ihan hyvin ja siellä odotti jo hevosen omistaja valmiin hevosen kanssa. Nyt vasta rupeskin jännittämään! Ulla meni juttelemeen omistajan kanssa samalla, kun mie vaihdoin varusteet ja menin takas kentän laidalle.
- Siunko oli tarkotus mennä Riolla? Se sitten osaa olla välillä vähän hankala. Selkäännousussakin kannattaa olla vikkelä, omistaja naureskeli. Minnuu ei naurattanu yhtään. Otin orin ohjat ja talutin sen penkin viereen. Ja totta tosiaan sai olla vikkelä, että pääsi edes sinne selkään. Onneks omistaja tuli auttamaan ja pitäämän edes vähän kiinni, että sain jalkkarit säädettyä ja satulavyötä vielä kiristettyä. Siitä se sitten alkoi; orin kanssa sai toden teolla olla hereillä, mutta kuitenkin ite niin rauhallinen käsien, jalkojen ja mielen suhteen. Itseasiassa se tähän asti tuntu jopa ihan siedettävän kivalta. Tein Ullan pyytämiä juttuja orilla, mutta miun ratsastuksesta se ei sanonu mitään. Apua! Käyntien jälkeen alotin ravailun kenttää ympäri, välillä ympyröitä ja kaikenlaisia kiemuroita tehden. Ori tuntu todella reippaalta ja käytti jalkojaan todella temmokkaasti. Kyllähän se välillä yritti mennä vähän mistä sattuu, mutta kun ite skarppasin, se meni kyllä tasan sieltä mistä pyysin. Tää on selvästi sellanen ori, et sen kanssa kannattaa olla yhtä, ei sitä vastaan koska sitten on helvetti irti. Muutamia kertoja ori heitteli pukkeja mielenosoitukseks, ennenkun aloin vähän päästä jyvälle, mistä naruista pitäs vetää.
- Ja sitten ota vielä laukkaa! Ulla komensi kentän laidalta. Tein työtä käskettyä ja _piruvie_ mitkä pukit sain. Tää muistuttaa ehkä jopa vähän Muskaa, kun tarkemmin rupes ajattelemaan. Nikelle ei vaan parane mennä sanomaan, ottaa vielä kilarit. Hymähtelin mielessäni. Kun taas pääsin suurinpiirtein samalle tasolle orin kanssa, sen laukka muuttu hyppyloikista ihan pyöriväksi. En uskaltanu mitään kommentoida ääneen, vaan odotin että sellainen hyvä hetki tulisi. Katoin kauhuissani laukatessa, kun hevosen omistaja rupes kasaamaan esteitä kentälle. Ne näytti hurjan kokosilta, koska oon hypänny viimeks ties millon!
- Tuu nää muutaman kerran, niin nään vähän miten se hyppää, Ulla usutti taas. En voinu ilmeisesti enää perääntyä, vaan suuntasin kohti estettä ja toivoin parasta. VAU! Piru miten hyvä hyppy. Näinkö kivaa se oikeesti oliki? Ori pukitteli ilosta, kun ratsastin sitä seuraavalla esteelle, jonka se taas hyppäs tosi isolla ilmavaralla. Meinasin jo innostuu vähän liikaa, kun omistaja sitten kehotti miun jo alkaa ravailemaan loppuraveja. Loppukäynnit saisin mennä siinä lähipoluilla. Ravailin siinä vielä hetken yrittäen saada hevosen rennoks, jonka jälkeen suuntasin lähipoluille kävelemään. Ori vaikuttaa tosi kivalta ja olis harmi, jos Ulla ei ostais sitä.
Saavuin orin kanssa takas talliin, missä Ulla jutteli hevosen omistajan kanssa. Se ei sanonu miulle mitään, kun talutin orin karsinaan ja aloin riisua sitä. "Jep, ihanku Muska!" ajattelin samalla, kun riisuin varusteita. Harjasin orin vielä läpikotaisin ja Ulla varmasti seuras vierestä, miten hevonen käyttäyty hoitaessa.
- Mie voin ottaa ne varusteet, omistaja huikkasi. Ja joo, tulkaa vaan hakemaan Rio sunnuntaina. Laitan sen kaikki kamat valmiiks, hän vielä jatko. Mie päädyin vaan hymyilemään ja huikkaamaan moikat, kun Ullan kanssa tallista ulos astuttiin. Automatka oli hiljanen, kunnes jossain vaiheessa Ulla rikko hiljaisuuden:
- Olit hyvä. Tasainen ja kevyt, sellasen ratsastajan kanssa Rio on parhaillaan. Pärjäsit myös sen kanssa hoitaessa - vaikka ilman tuota krapulaa olisit selvinny vielä paremmin..
- Öö... kiitos, sain vastattua ja hymyiltyä. Olin aika otettu näistä sanoista, vaikkakin ne tuli ehkä vähän kärkkääseen sävyyn, mutta ehkä se oli vain Ullan tapa. Samalla myös nolotti. Hemmetin krapula. Matka kotiin ei tuntunu niin pitkältä, vaan pian oltiin jo Pulliksessa. Ulla kaasutti samointein kohti omaa talliaan, siellä varmaan järjestys oli jo kärsiny. Okeiokei, huono.. Vastassa oli sankka joukko porukkaa.
- No, no? Miten meni? Saitko kunnon ripityksen? porukka alkoi udella.
- Rauhottukaa nyt! Se meni ihan ookoosti, en saanu ripityksiä, mutten myöskään mitään ylistyksiä, huikkasin. Porukka vaikutti pettyneeltä. Yhtäkkiä Ellen tuli toimistosta ja lopetti puhelun.
- Riella hei! Mikset heti kertonu et meni niin hyvin? Ulla tuossa soitti ja kysy, haluisitko sie sitä hänen oria ruveta kerran viikkoon ratsastamaan? Muut kääntyivät katsomaan.
- Vai meni ihan ookoosti? Jere tokas. Ei se kai auttanu muuta, ku myöntää et se meni niin hyvin, että sain kehuja - Ullalta. Olin vielä enemmän otettu hänen kysymyksestään. Ei kai se täti ihan niin hapan ja ylimielinen olekkaan.
Kun pahin hälinä oli loppunu, tovereitten kesken ruvettiin iltatallia hoitamaan. Nikke tuli yksityistallista jossain vaiheessa Fidan karsinalle ja suputti:
- Ois miulla tuolla siullekkin takataskussa yks varteenotettava miesehdokas.
- Nikke! parahdin ja tökkäsin tätä kyynärpäällä taas kylkeen.
- Me ollaan Jeren kaa sille vähän jo juteltu, se jatko.
- NIKKE! Pakko myöntää, oot ihan mahoton. Kuhan et rupee mitään sokkorehvejä järkkäämään, niin kaikki on hyvin..
- Öö... totaaa.... Noku siun pitäs varmaan tunnin päästä olla menossa, se sano ja hiero niskaansa nolona. Nyt tää ei ollu enää hauskaa. - VITSI! Se huikkas vielä ja juos karkuun, kun näki miun ilmeen. On se vaan toi meidän Nikke aina niin ihana..
Jos totta puhutaan, miulla on mielessä ihan joku muu.
// En voinu vastustaa kiusausta, joten tämä on tarina 1.1.16 ja ekstratehtävä suoritettu samalla.
//
Voi ei, aivan mahtavaa tarinaa pukkasi täältäkin suunnin! Kyllä oli taas naurussa pidättelemistä! Kuten olen jo monille muillekin hoitajille sanonut, niin te hoitajat osaatte kyllä tarinoissanne luoda Pulliksen ihan eri tavalla henkiin. Voisin niin kuvitella tämänkin päivän tapahtumat todelliselle tallille. Lisäksi tykkään kirjoitustyylistäsi, siitä huokuu suloinen murre ja tarinasi ovat muutenkin sujuvaa, aivan ihanaa luettavaa!
Eilisilta sujui miten sujui ja aamulla olo oli myös sen mukainen, heh! Sait ehkä vapautuksen aamutallista, mutta Ullan hampaista et selvinnyt. Naikkonen oli hurjan tyytyväinen taitoihisi ja vielä jälkikäteen kehui sinua minulle puhelimitsekin. Teit kilpatason ratsastajaan suuren vaikutuksen! Ja Ullalta sellaiset terveiset, että olet aina tervetullut ratsastamaan Riolla jos intoa ja ylimääräistä aikaa riittää. Ja se, voin sanoa, on paljon Ullalta sanottu ja luvattu. Ainiin, ihan unohdin. Ulla käski vielä sanoa että jos tulet, niin ilman krapulaa sitten.
Ah, tuo loppu kruunasi kaiken! Nikke ja Jere ovat kyllä aikamoinen kaksikko ja värittävät ihanasti tallin arkea. Myönnettävähän se itsekin on, että vaikka nuo aika ärsyttäviäkin osaavat olla, niin loppupeleissä varsin ihania. Ollaan me Pulliksen tytöt onnellisia kun meillä on tuollaiset miekkoset riesan... eikun seuranamme! Ihanasta tarinasta saat 17v€ + 3v€, kiitos tästä, tätä oli enemmän kuin ilo lukea!
Ellen