|
Post by Ellen H on Jan 24, 2016 18:12:23 GMT
Vandan päiväkirjaVanda on äärettömän ihana ja ihmisrakas tapaus. Se varmasti kiipeäisi syliin, jos se vain olisi kokonsa puolesta mahdollista. Mielekäs tekeminen pitää jo entuudestaan iloisen ja eloisan tamman pirtsakkana. © Hanna K Vandan omistaja MennaJa minä sitten, mä oon Menna Kuusisto. Ikää on seitsemäntoista vuotta ja opiskelen toista vuotta pintakäsittelyalalla, perusamiskakara. Oon tykästynyt lyhkäseen tukkaan ja lävistyksiin, ja mun vaatekaappi on täynnä huppareita, pipoja ja lököttäviä farkkuja. Käytän kesättalvet erilaisia tennareita, joita on komia rivi vaatekaapin vieressä.Luonteeltani mä olen sellanen aika lepposa, kaikkien kanssa toimeen tuleva ja helposti lähestyttävä ihminen. Mä saatan näyttää kylmältä ja yksinäiseltä sudelta, mut rohkeesti tutustumaan tulleet on kyllä kumonneet tuon lauseen. Mun pinna on aika lyhyt, kiehuu yli tosi helposti ja otan itteeni aika pienistäkin asioista. Yhtä nopeesti mä kuitenkin lepyn, ja koitan aina puhua asiat selviks.
|
|
menna
Talliorja
sun sanojen mukaan mä oon muka sun
Posts: 8
|
Post by menna on Jan 24, 2016 20:29:38 GMT
23. tammikuuta 2016 (#1)
Siinä se sitten oli. Extravaganza Eleganza. Mä seisoin karsinan ovella ja melkein musta tamma oli haistelemassa mun kämmentä. Sen ylle oli jo puettu vaaleenpunanen viltti, ja jalkoja koristi, tadaa, pinkit kuljetussuojat. Mä olin nähny hevosen viimeks Ruotsissa, kun se oli puolen vuoden ikänen, ja nyt toi oli ihan helevetin isokokonen. Siitä oli tullu aikuinen. Vamppu oli muutaman päivän yötä jonkun mun tädin heppatutun tallissa, ja vihdoin koitti muuttopäivä. Me oltiin ajettu suurinpiirtei kaks tuntii tänne äipän kanssa, ja vaikka se oli itekkin hevosihmisii, se oli kokoajan hoputtamassa. Piti kuulema päästä lähtemään ennenku tulis turhan pimeetä ajaa. Ymmärsin kyllä toisaalta sitä, koska pimeessä ois ikävämpi ajaa, varsinkin ku tuolla tuli lunta vaakasuunnassa. Kotipuolessa ei onneks kuulema ollu ihan näin kamala sää, lunta tuli vaan hiljalleen sataen. Lopulta me saatiin traileri matkustusvalmiiks, ja napsautin remmin kiinni tamman nahkasiin päitsiin. Avattuani karsinan oven me lähdettiin etenemään tallipihalle, jossa mä käänsin toisen lenkin kautta trailerin rampille, ja siitä kyytiin. Vanda ei temppuillu yhtään, eikä pelännyt matkustaa, meidän onneks. Täti oli kyllä varotellu että neiti saattais alkaa liikuskelemaan, kuulema aika adhd tapaus. Meillä oli kyllä sitä varten kamera, ettei tamma nyt rikkois itteään levottomana riehuessaan jo heti kotiutumismatkalla. Matkanteko sujui aika vaivattomasti. Lumipyry oli laantunu kun ajettiin lähemmäs kotia, ja Vanda oli suurinpiirtein koko matkan rauhallinen ja vaan heiniensä kimpussa. Mitä lähemmäs me Pakkopullaa päästiin, sitä enemmän mulla alkoi vähän kiertää vatsassa. Mä en ollu mikään maailman rohkein ihminen, vaikka tykkäsinkin uusiin ihmisiin tutustua ja tulin helposti kaikkien kanssa toimeen. Mulla tulis olemaan edessäni samanmoinen kotiutumisoperaatio kuin Vampullakin. Lopulta meidän range rover kaarto navettarakennuksen eteen, ja äidin sammutettua auton se hyppäs ulos, lähtien harppomaan jo sitä rakennusta kohti. Kauas sen ei tarvinnut mennä, kun sitä vastaan tuli ruskeahiuksinen, nuorelta näyttävä nainen. Äiti pysähtyi juttelemaan ton kanssa, ja mä kerkesin vaan nousta ulos autosta kun kummatkin käveli autoa kohden. ”Tässä on mun tytär Menna, ja tässä oli..” äiti esitteli mut naiselle, joka kiireisesti jatko äidin lausetta: ”Linnea. Mä oon itseasiassa tallityöntekijä, mut mä voin hyvin opastaa teijät tonne yksityistallille. Mun oma poni asuu kans siellä, niin tunnen paikat tosi hyvin silläkin puolella.” Nyökkäsin naiselle ja äiti ja minä hyökättiin purkamaan trailerissa kolistelevaa Vandaa, joka osoitti mieltään siitä että me oltiin pysähdytty ja se ei päässyt ulos. Läsipäinen tamma kolisteli alas ramppia ja jähmettyi sitten paikalleen, höristäen korviaan. Sen pää oli korkeella ja se selvästikkin katteli ympärilleen aikansa, päästäen sitten suustaan äännähdyksen. Mä kävelytin Vamppuu hetken siinä pihalla, koska matka oli kuitenkin aika pitkä. Sen jälkeen äiti tuli selittämään mulle Linnean kertomia ohjeistuksia; tavarat oli saatu kuulema jo vietyä varustehuoneeseen, Vampun karsina ois valmis ja Linnea kuulema oli menny juttelemaan tallinomistajalle siitä että me saavuttiin. Mä imin kaiken informaation itteeni reippaasti ja lähdin sitten viemään kiirehtivää tammaa yksityistallia kohti. Talliin saapuessaan Vanda koitti repiä ittensä jokaiselle karsinalle, jossa se näki liikettä, mutta lopulta me saatiin neiti omaan karsinaansa. Se pyörähti ympäri pari kertaa, kolus läpi tyhjän ruokakipon ja pärskähti sitten, jääden katsomaan mua. Mä hymähdin Vampulle itsekseni ja irrotin narun ton päitsistä. Mä kävin jalka jalalta läpi, riisuen bootsit ja kuljetussuojat, loimen päätin jättää toisen selkään vielä hetkeks. Taputin tammaa kaulalle ja sujautin ruokakippoon pari namipalaa, ennenku keräsin suojat syliini ja poistuin käytävälle. Mä olin just sulkenu karsinan oven ja ehdin kääntyä ympäri, kun mä olin törmätä johonkuhun. Tää joku sai suustaan pienen ähkäsyn samalla kun se siirty mua syrjään. ”Sori mä en tajunnu ollenkaan sua.” ”Juu ei se mitään, semmosta sattuu. Ootsä muuten uus täällä? En oo nähny sua ennen”, tää törmäyksenkohde naurahti mulle, ja soi hymyn. ”Joo, itseasias Vamppu muutti tänne tänään. Oon Menna”, totesin toiselle. ”Se on tosi kivannäkönen! Mut joo, mä oon Vilma. Hoidan sellasta kirjavaa yksityisponia, Pandaa.” Me vaihdettiin vielä muutamat sanat tän Vilman kanssa, ennenku pääsin jatkamaan matkaani varustehuoneeseen. Me sovittiin sieltä löytyvän äidin kanssa että mä jäisin vielä tänne ja purkaisin Vampun kamat, ja lähtisin sitten bussilla kotia. Kamojen purkamisen jälkeen mä en meinannu enempää jäädä tallille, tulisin huomenna uudestaan kattomaan miten neiti ois viettäny ensimmäisen yönsä uudessa kodissaan. Toivoin todella että se tykkäis, koska musta talli ainakin vaikutti ihan huippupaikalta meille! Voih, hurjan mukavaa aloitustarinaa sieltä suunnin! Hienosti selvisitte talliin, vaikka lumipyry alkuun aika vallattomalta vaikuttikin. Onneksi se laantui matkan mittaa ja pääsitte turvallisesti perille. Me kun sijaitsemme aika "hevonkuusessa", niin teidet pinnatkaan eivät aina ole parhaimmasta mahdollisesta päästä. Onneksi eilen ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin liukasta ja loppupeleissä matka tallilta tallille sujui hyvin ja mukavissakin merkeissä.
Päästyänne talliin, teitte molemmat hienosti tuttavuutta tallilaisten kanssa. Vanda repi itseään karsinalta karsinalle ja sinä kerkesit myös tutustua talliväkeen, eritoten Linneaan. Muutama hoitajaihminenkin tuli vastaan, kiva juttu!
Vanda näyttää siltä, että alkaa kotiutua hiljalleen. Se on saanut tarhakavereistaan hyviä ystäviä ja tänään aamutallia tehdessäni neidit leikkivät päätä pahkaa keskenään. Vauhtia ja vilskettä riitti kerrakseen! Olisi täytynyt ottaa kuva meiningeistä.
Tätäkin kautta vielä, tervetuloa talliin!
Ellen
|
|